Väitös: yhteiskunnallinen yrittäjyys murtaa sankarimyyttiä

Yhteiskunnallinen yrittäjyys on arjen puurtamista eikä sankaritarinaa, esittää Eeva Houtbeckers 28. lokakuuta tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan.

Yhteiskunnallinen yrittäjyys on kehitetty vastavoimaksi ”tavanomaiselle” yrittäjyydelle, joka liitetään voitontavoittelun maksimointiin ja riskinottoon. Vallalla oleva yhteiskunnallisen yrittäjyyden kritiikitön ymmärrys toistaa yrittäjyyteen liitettyä sankarimyyttiä, joka ulkoistaa yhteisen vastuunkannon kyvykkäille yksilöille. Houtbeckersin tutkimus kyseenalaistaa tämän ja muita yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen liitettyjä myyttejä tekemällä näkyväksi mikroyrittäjien arkisia työkäytänteitä.

Olennaista on arkinen tekeminen

Yhteiskunnallinen yrittäjyys on samalla tavalla tyhjä käsite kuin yrittäjyys, ja ilmiön ymmärtämisen kannalta arjen työn tuntemus on olennaista. Houtbeckers seurasi väitöskirjaansa varten neljää organisaatiota uusilla toimialoilla. Toimialoja olivat avoin data, kierrätystekstiilit, veganismi ja yhteisölliset työtilat. Kaikki yritykset oli perustettu jonkin yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseksi.

– Yhteiskunnallisten haasteiden parissa toimeentuloaan yrittäviä urbaaneja nuoria on ollut vaikea sijoittaa mihinkään olemassa olevaan määritelmään. Heidän työnsä tulee kuitenkin ymmärtää yhdeksi muodoksi harjoittaa yrittäjyyttä, sanoo Houtbeckers.

Puhumalla yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä luodaan implisiittinen vastakkainasettelu sen ja tavanomaisen yrittäjyyden välille.

– Aikaisempi tutkimus on osoittanut, että yrittäjyyttä on mahdotonta määritellä tyhjentävästi. Siten ei ole olemassa mitään ”tavanomaista yrittäjyyttä” eikä ”yhteiskunnallista yrittäjyyttä”, vaan kyse on mielikuvista, toteaa Houtbeckers.

Tutkimuksessa seuratut mikroyrittäjät pyrkivät vaikuttamaan olemassa oleviin käytänteisiin liiketoimintaideoilla, jotka pohjautuvat heidän huoliinsa maailman tilasta. Mikroyrittäjien valta muuttaa laaja-alaisia prosesseja on kuitenkin rajallista. Yhteiskunnallinen yrittäjyys voi rajoitteista huolimatta olla sosiaalisesti hyväksytty tapa tavoitella kestävää yhteiskunnallista muutosta, joka poikkeaa vallitsevista tekemisen tavoista. Siksi yhteiskunnallinen yrittäjyys voidaan ymmärtää arjen aktivismiksi.

– Jos jokin on yhteiskunnallisessa yrittäjyydessä sankarillista, se on arjen puurtaminen, sanoo Houtbeckers. Tämän ymmärtäminen on olennaista, kun yrittäjyyttä ajatellaan yhtenä tapana ratkaista tai lievittää kompleksisia yhteiskunnallisia ongelmia.

Kauppatieteiden maisteri Eeva Houtbeckers väittelee 28.10.2016 klo 12 organisaatiot ja johtaminen -alaan kuuluvasta aiheesta Arkinen yhteiskunnallinen yrittäjyys: Käytäntöote mikroyrittäjien työhön (Mundane social entrepreneurship: A practice perspective on the work of microentrepreneurs). Vastaväittäjänä toimii professori Karin Berglund (Tukholman yliopisto) ja kustoksena professori Minna Halme (Aalto-yliopisto). Väitöstilaisuus järjestetään Aalto-yliopiston Chydenia-rakennuksessa, Saastamoisen säätiön salissa (3. kerros) osoitteessa Runeberginkatu 22–24, Helsinki.

Houtbeckersin väitöskirja on julkaistu sarjassa Aalto University publication series DOCTORAL
DISSERTATIONS (171/2016). Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä Aaltodoc-palvelussa  https://aaltodoc.aalto.fi

Eeva Houtbeckers
045 676 0608

Twitter: @aatteinen
Blogi: https://aatteinen.wordpress.com/doctoral-dissertation



What to do after finishing a PhD? Where to hop next?

Finishing a PhD is something I dreamed about for (too) many years. And now that time is here for me. In 18 days I will be up there giving a public lectio based on my doctoral dissertation and then defend it (publicly) for up to 5 hours. Usually all of this takes approximantely two hours. It is great to be here, less than three weeks from the defence (and the party that follows it).

Yet, I experience this sense of a lost direction. Of course I have plans for my future. I have planned to a new ethnographic fieldwork related to degrowth organising and self-employment, for which I have already started to do some preliminary work (more updates at ResearchGate).

Being in a PhD program is (or rather was) not always fun, as anyone who has survived it can tell. But it is familiar. Life after PhD is unfamiliar and that’s scary.

While experiencing this sense of a lost direction, I should be delivering many things, e.g. revising a manuscript, applying for postdoc funds, preparing my public speeches (two for this Wednesday and of course the Big One on 28 October, i.e. The Defence). But it is hard to start, because there’s no certainty where I am going.

In the meantime, I’m happy to learn how you manage uncertainty. How do you handle the fact that after finishing a big project you don’t know where you are heading next? Bad TV is not a good enough answer. I tried that and it doesn’t seem to work.

Where to hop next?

A humble homecoming

What to write after several months of silence? What to write after that? And that? Who is interested? Would I be interested?

Apparently, blogging is out. Vlogging is in. Or something else that I’m completely unaware of. But it seems I cannot resist writing. As a matter of fact, it has been writing that has kept me away from here for all these months. My PhD research has reached a point where I mainly write. Or if I’m not writing I should be writing. So after a day writing or feeling guilty about not writing, I seldom feel like writing more unless I absolutely have to.

Yet, this blog called me back. I have to. There is something irresistable about non-academic writing and freedom in style. Although academic writing is a delicate art of mastering various styles, I miss other styles too.

So here we are. Humbly back at home. But after this post, what to write about?

I look outside. It’s past midnight. Snow and slush swirls under yellow street lights in the sunless North European night. It could be a very dark midday. The weather is uninviting for outing but excellent for writing and reading, my two passions.

So that’s what I will be writing about: my writing and reading. It just happens that I’m a PhD candidate.

Why to be or not to be a bitch

Tina Fey‘s comment ‘bitches get stuff done’ caught my eye some time ago and I shared it with some of my friends (yeah, via Facebook). It struck a responsive chord, so to speak, and many said amen.I begun to think why this quote was considered to be to the point. Sure we all recognise the type: a self-centred elbowing person who does anything to achieve her or his goals and considers others only as long as it benefits themselves.Sure, I get stuff done by being a bitch, bit at what cost? Am I happy having gained a goal by not considering others? Of course sometimes I don’t need to consider others because it is a matter of being a bitch to myself and making myself work harder.

The more I have been thinking about it, the more I feel the process should matter too, whether it how I treat others or myself. Unfortunately, for instance in the academia one is evaluated mainly via personal goal achievement, namely publications. Solely personal goals for career development might encourage a person to be a bitch.
Of course, in the academia it is allowed to cooperate and co-author, but how can one build cooperation by being a bitch? To me it seems that this is possible only by provoking fear. Bitches get stuff done because others are willing to cooperate only because they are too afraid to decline. Meanwhile, they create exit strategies. But the minute the chances are there, others will do something else.It all comes back to what is important in my life: getting stuff done or enjoying the process. I have been starting to think why do I need to get stuff done anyways? To gain a living, sure. However, to me it seems it is nicer to gain a living in genuine cooperation with others rather than being a bitch.

My (almost) reading pause for a week

I tried out a reading pause for one week, inspired by Julia Cameron and the Artist’s Way. For me a reading pause concerned anything I read for leisure, for instance newspapers, magazines, social media and online content. What did I do then? I spent time with family and friends, took photos, listened to music, kept a diary, and just sat and pondered.

However, there’s one fundamental thing I must confess. Well actually two. First, my pause was on my holidays in August, and thus it was easier. No work related reading required. Second, I broke my pause deliberately once due to a devastatingly long trip back from holidays and read a book.

Still, I was surprised during my experiment how attached I have become to reading without actually realising what I am reading. For instance, when I come across a magazine or a newspaper I usually end up flipping few pages. I do this instead of thinking what else I could do in that particular place. Like talk to the people around me.

I’m eager to try my pause again this autumn with daily routines, like work reading and e-mail. However, not during teaching as I need to answer student’s questions via e-mail. But off the teaching season it is possible. Any ideas what I could do at work during a reading pause?